Vierailukohteet

Festivaalin aikana osallistujilla on ainutlaatuinen mahdollisuus vierailla neljällä eri permakulttuuritilalla. Nämä kohteet tarjoavat käytännön esimerkkejä siitä, miten kestävä elämäntapa ja luonnon kanssa yhdessä eläminen voivat toteutua arjessa.

Vierailukohteissa järjestetään myös käytännöllisiä työpajoja, joissa pääsee itse osallistumaan, kokeilemaan ja syventymään – käsillä tehden ja luonnosta ammentaen.

Iso-orvokkiniitty

Osoite:
Varkalahdentie 33

Iso-orvokkiniitty on kokeileva permakulttuuritila, jonka perustivat Erkki Pöytäniemi ja Marja Nuora kymmenisen vuotta sitten Karjalohjalle. Paikassa voi tutustua savi-olkipaalitaloon, jossa on puulämmitys, oma kaivo ja jätevesien käsittely tontilla sijaitsevassa pajupuhdistamossa. Talo ei myöskään kuulu sähköverkkoon. 

Tilalle on muodostumassa metsäpuutarha. Tämän lisäksi ruokaa tuotetaan yksivuotisten kasvimaalla ja metsässä viljellään sieniä pölkyissä. Mehiläisiä on pidetty alusta asti ja ankat tulivat viime kesänä. Myös pariskunnan kaksi koiraa osallistuvat tilanpitoon pitämällä myyriä kurissa sekä kauriita ja kettuja loitolla. Paikassa voi tutustua myös siihen, miten olemme rakentaneet lampia tukemaan luonnon monimuotoisuutta ja turvaamaan kasteluveden saantia.  

Tervetuloa tutustumaan permakulttuurin periaatteilla rakennettuun ympäristöön. 

Erkki Pöytäniemi ja Marja Nuora

https://iso-orvokkiniitty.fi/

Vaunumäki

Osoite:
Puujärventie 96

Vaunumäki on vuonna 2016 perustettu yhteisö, jonka ytimessä on tasavertaisemman elämäntavan tutkailu kollektiivisen päätöksenteon kautta. Olemme kiinnostuneita vaihtoehdoista nykyiselle yksityistetylle, eristetylle normille. Pyrimme järjestämään elämäämme luomalla yhteisen, välittävän ympäristön, jossa jokaisen tarpeet ovat tärkeitä.

Tavoitteenamme on luoda omavaraisempi, mukautuvampi elämäntapa, joka vastaa ihmiskunnan kohtaamiin haasteisiin. Hallinnoimalla resursseja kestävästi ja priorisoimalla emotionaalista ja käytännön vertaistukea, luomme muutoskestävän ja tukea tarjoavan olemisen tilan täällä asuville ihmisille.

Meillä on vahvuuksia itseorganisoitumisessa ja luovuudessa, rakentamisessa, puutarhanhoidossa ja permakulttuurissa. Olemme kiinnostuneita vaalimaan elinvoimaista, kekseliästä yhteisöä, jossa voimme leikkiä ja kokeilla yhdessä. Siten myös kykymme taiteessa, koulutustyössä ja tapahtumien järjestämisessä voivat suuremmassa kuvassa edistää vahvoja yhteyksiä ja kollektiivista kasvua. Yhdessä kehitämme yhteistyöhön pohjaavaa kestävää tulevaisuutta, jonka perustana on jaetut arvot, rauha ja sosiaalinen terveys.

All program in English

Kylänpään kotitila

Osoite:
Murrontie 70

Kylänpään kotitila on kuusivuotias paikallista ekosysteemiä vahvasti tukeva monimuotoinen syötävämetsäpuutarhatila. Tilaa emännöi puutarhurinna, hortonomi Ulla-Maija Takkunen, jolla on 20 vuoden kokemus luonnonmukaisista puutarhoista. Ulla-Maijan vahvuus on luoda tunteen ja luonnon kuuntelun kautta kaiken luonnon kunnioittavaa tilaa. Kotitilalta löytyy monipuolisesti monivuotisia ruokakasveja pähkinäpensaista sekä -puista, hedelmä- ja marjapuihin sekä ruohovartisiin monivuotisiin vihanneksiin. Lisäksi näihin yhdistyy yksivuotisten vihannesten viljely.

Ulla-Maija Takkunen – Kylänpään Kotitila

https://www.instagram.com/ullamaijatakkunen/

Yhteismetsä Tuohi

Jatkuva kasvatus on metsänhoitoa ilman avohakkuita. Metsä pysyy jatkuvasti peitteisenä ja puusto uudistuu harvennusten lomassa. Monipuolisilla hakkuutavoilla jatkuvan kasvatuksen periaatetta voidaan soveltaa vaihtelevissa lähtötilanteissa, myös tasaikäisissä metsissä. Jatkuva kasvatus on taloudellisesti vertailukelpoinen suhteessa nykyiseen viljelymetsätalouteen ja pysyvä peitteisyys sekä monipuoliset metsärakenteet ovat merkittävä etu mm. luontoarvojen ja maiseman säilymisen kannalta.

Retkikohde on n. 10 hehtaarin metsäalue Lohjan Sammatissa, jota hoidetaan jatkuvalla kasvatuksella. Ensimmäinen harvennus tehtiin kevättalvella 2024 ja kohteeseen sisältyy useita eri lähtöpuustoja
pellolle istutetusta kuusikosta turvemaan sekametsään ja vanhempaan järeään kuusikkoon. Jatkuvan kasvatuksen metsänhoitoa ja vierailukohdetta esittelee metsänhoitaja Jussi Saarinen Metsätietopalvelu Silmusta ja Yhteismetsä Tuohesta.

Jussi Saarinen

Pihlajamäki

Osoite:
Tölmäntie 101

Pihlajamäki on tuore permakulttuuriprojekti Karjalohjalla. Pihapiirissä restauroidaan parhaillaan museoviraston suojelemaa päärakennusta ja puutarhaan luodaan syötävää metsäpuutarhaa sekä omavaraviljelmää. Pihapiiri on ollut hyvin vähällä hoidolla vuosikymmeniä, joten siellä pääsee havainnoimaan monimuotoista kerroksellista puutarhaa, joka on syntynyt paikkaan ajan kuluessa. Lehtoisan pihapiirin vanhat tammet, pähkinäpensaat ja muu kasvillisuus antaa hyvän pohjan alati muovautuvalle syötävälle metsäpuutarhalle. Pihlajamäellä viljellään tällä hetkellä myös pähkinäpuiden taimia osana pähkinänjalostus-hanketta.

Suvi Tiihonen ja Jussi Mattila