Taiteellinen esitys

Skáldit Leikarit - Arma feat. Joonatan Kotila

Anne-Marie Keckmanin eli Arman musiikki ammentaa vanhoista suomalaisista kansanlauluista ja myös omista sävellyksistä kalevalaiseen runonlauluun pohjaten. Anne-Marien soittimet ovat mm. kantele, jouhikko, rytmisoittimet ja mukana on myös puhaltimia, kuten tuohitorvi. Yhdessä Joonatan Kotilan kanssa, Arma tuo muassaan raikkaan ja toisaalta ikiaikaisen tuulahduksen kalevalaiseen runonlauluun ja kansanmusiikkiin. ”Skáldit Leikarit” kokoonpanolla on minimalistinen ote perinnesoittimin ja kitaran säestyksellä. Sävelmät sopivat kaikenikäisille.

Anne-Marie Keckman on erityisopettaja, taidemaalari ja yhteisömuusikko. Anne-Mariella on pohjanmaalaisen kansanmusiikon juuret. Hän aloitti musisoinnin viulistina Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa jo tyttösenä.

Klassisen musiikin tausta yhdistettynä suomalaiseen kansanmusiikkiin ja runonlauluun ovat yhdistyneet Anne-Marien polussa omintakeiseksi tyyliksi, josta improvisaatiotakaan ei puutu.

Arma on esiintynyt erilaisissa tapahtumissa vuodesta 2000 sekä solona että säestäjän / bändin kera. Näitä ovat mm. Hämeenlinnan ja Turun keskiaikatapahtumat, Maailma Kylässä – festivaali, Haapavesi Folk-festivaali ja Faces Etnofestivaali. Häneltä on myös tilattu sävellyksiä erilaisiin juhliin sekä meditaatioon.